"Tästä lähtien mukanamme on uusi matkatoveri, prinsessa Romy." (Matka maailman ympäri 80 päivässä)
Sormuspennuista meille valikoitui mustista mustin, työnimeltään seiskatyttö. Oikeastaan 7tyttö valitsi meidät, sillä se ryömi parin päivän ikäisenä, silmät vielä ummessa, koko (silloin) suuren pentulaatikon matkan tulevan emäntänsä luo tämän tullessa pentulaatikkoon. Emäntä laski käden alas, seiska ryömi kädelle ja nukahti siihen tyytyväisenä tuhisten. Totta puhuen Sormuspennut olivat kaikki niin ihania, että olisin voinut ottaa heistä kenet tahansa tai vaikka kaikki. Isännän taivuttelussa pennun tuloon olikin kova homma, mutta pennut sulattivat maailman tultuaan isännänkin sydämen. Yksiviikkoiskuvat pennuista otettiinkin isännän itse käsin valmistamien sormusten kanssa.
Sormuspentujen teemana on Tolkienin Taru Sormusten Herrasta -maailma. Seiskatytöstä tuli Nadador Earwen (haltioiden sukua). Kutsumanimen keksimisessä olikin kovempi työ. Jostain syystä meillä oli ruskealle pennulle nimi valmiina, mutta ei mustalle. Lillistä piti aikoinaan tulla (goottityttö) Nemi, mutta kun sen niminen tuttu perro on jo, piti keksiä jotain uutta. Isännän mielestä Rommi oli ehdotuksista paras, mutta emäntä halusi hienostella ja ottaa jonkun prinsessanimen... Shrekin röyhtäilevä prinsessa Fiona vähän houkutti, mutta lempinimi Fifi ei olisi ollut yhtään kiva... Lopulta löytyi lapsuuden piirretystä prisessa Romy, ja se valikoitui nimeksi. Isäntä käyttää kuitenkin niin sitkeästi nimeä Rommi, että emäntäkin on alkanut taipua sille... Rompulle itselleen näyttää käyvän mikä tahansa, mikä alkaa Rom- tai Pom- tai sinnepäin. Pentu-pentu-pentu on edelleenkin se tehokkain kutsu.
Seiskatyttö syntyi aamuyöstä pentueen viimeisenä. Olin itse mukana synnytyksessä kirjurina ja pentujen punnitsijana. Näin pentuni syntyvän, sain sen vastasyntyneenä syliini ja katsoin merkit kirjaamista varten. Seiskasta tuli heti seiska, sillä pennulla oli masussa valkoisella karvalla selvästi nro 7. "Onnentyttö", kuiskasin seiskan korvaan ja punnitsin hänet. Jossain vaiheessa pohdittiin sitäkin vaihtoehtoa, että seiskan kutsumanimeksi jäisi Seiska. Emännän lempidrinkki Bacardicola on mustaa, mutta vähän liian pitkä kutsumanimeksi... Rommi siitä sitten lopulta tulikin.
Oli hauskaa seurata pentujen kehittyvän ja tavallaan muodostuvan yksilöiksi omine tapoineen. Koko pentue oli kyllä vilkasta pusuttelijasakkia. Romppu muistaakseni jossain vaiheessa puuhaili vähän eri aikaan kuin muut, eli oli vilkkaimmillaan silloin kun muut vetelivät sikeitä ja nukkui tyytyväisenä kun toisilla oli suurin riehuvaihe menossa... Meille kun tulee joskus valitusta omituisista päivärytmeistä ja yöllä valvomisesta, niin ajattelin, että tuo tyyppi kyllä sopii meille!
Viimeiset poseerauskuvat vielä kennelmaailmassa ja kohta pennut olivat valmiita muuttamaan kotiin. Pentuaika kuluu nopeasti. Blogia ei ehtinyt päivittää, kun juostiin paikasta toiseen tukka putkella ja rampattiin pennun kanssa pihalla. Parempi kait (päivitys) myöhään kuin ei milloinkaan. Paljon on pennun kanssa jo maailmaa nähty, mutta tietysti aina voisi ehtiä ja tehdä enemmän... Hyvä näinkin. Pentukursseja on käyty Romyn kanssa jo useampi.
Yön musta ninjapinja valmiina uusiin seikkailuihin. Toista koiraa on aina helppo verrata siihen ensimmäiseen... Romppu on ollut tähän mennessä todella helppo pentu. Reipas, rohkea, ahne - tykkää leluista ja nameista. Ne paikat, joissa Lilli on paineistunut (ahdas kaikuva alakerta rappukäytävässä) tai joita se vieläkin varoo (rappukäytävän kaide, josta näkyy alas) on Rompun mielestä ihan parhaita. Se on vetänyt hepulia kaikuvassa alakerran käytävässä, ilmeisesti se kaikuva ääni joka tassuista lähtee on mahtava. Se on kulkenut alusta asti reippaasti liukkaalla käytävällä ihan kaiteen vieressä. Alussa se kyllä saattoi lähteä seuraamaan naapurin heiluvia jalkoja emännän jalkojen sijaan tai livahtaa yksin pimeään kellariin, kun naapuri sattui aukaisemaan oven hissiä odotellessa... Että on siinä rohkeudessa ja ahneudessa kait haittapuolensa. Niin ja Romppu varastelee ruokaa ja tuhoaa asunnon puuosia, mitä Lilli ei tehnyt. Mutta kaikkiaan olen hirveän tyytyväinen pentuun ja siihen mitä Romppu ja Lilli ovat yhdessä. Lilli nauttii selvästi saatuaan kaverin, ja on ollut pitkämielinen. Aluksi emäntää vähän jopa hirvitti, kun Lilli antoi Rompun tehdä mitä tahansa. Sai viedä lelut ja luut suusta, tunkea kupille ja syödä ruuat... Nyt Lilli jo jostain Rompulle sanookin, mutta hirveän kiltti Lilli on. Metsälenkeistä Lilli nauttii nyt suuresti, kun on saanut painikaverin. Toki kaksi koiraa teettää enemmän työtä kerrostalossa asuvalle, joka pyrkii (hihna)lenkittämään koirat erikseen... mutta on niistä tuplasti iloakin. Muistan miten joskus keväällä väsyneenä makasin keittiön lattialla ja nauroin kyyneeleet silmissä tyttöjen touhuja. Ihanaa vastapainoa pitkille työpäiville. Tyttöjen päivistä (yksinoloa) ei onneksi hirveän pitkiä tule, sillä isäntä hoitaa aamulenkitykset ja ruokinnan, ja lähtee töihin paljon myöhemmin kuin emäntä. Monta asiaa olen tehnyt eri tavalla kuin Lillin kanssa. Romppu on kulkenut vilkkaista teistä huolimatta todella paljon vapaana. Romppu on saanut olla enemmän riiviö kuin Lilli aikanaan, ja sitä ohjataan enimmäkseen kehuin (oikeasta toiminnasta kehumalla) ja suuntaamalla huomio kielletystä sallittuun. Romppu on onnellinen pentu.
Rompun kevätkuvia:
Lilli ja Rommi keväällä:
Emäntä on joutunut tekemään keväällä aika paljon ajatustyötä. Näin miten Lilli toimii Tarun kanssa kuin ihmisen mieli. Sille ei tule mieleenkään räyhätä kenellekään lenkillä. Nyt kun kotiin tuli toinen koira, jolle Lilli on myös malli, miten eri tilanteissa toimitaan, asialle oli tehtävä jotain itsekin. Kierin itsesäälissä, en osaa, en pysty... mutta kappas vaan, silloin kun itse ei usko, niin muut uskovat. Tarulle ja Paulalle kiitos, puoli tuntia opastusta kädestä pitäen, ja sain keinot toimia Lillin kanssa ohituksissa. Hieman epäreilua koiralle, ettei tähän asiaan ole puututtu jo aikaisemmin... sillä Lilli on muuttunut todella paljon. Se on luottavaisempi ja rennompi ja saa selvästi olla vihdoin koira. On se aikaisemminkin irrotellut metsässä, mutta nyt se irrottelee hulvattomasti kuin pikkupentu, ikäänkuin sillä ei olisi minkäänlaista murhetta mistään. Tähän asti se on aina ollut valppaana ja vahtinut samalla ympäristön tapahtumia, riehuessaankin. Vahtiminen on MUN homma emäntänä. Alussa mietinkin yhteisnimitystä mustavaalealle koirakolleni, ja ajattelin, että sopiva voisi olla The White Queen Lilli & Dark Princess Romy... Mutta nyt kun ajatustyö on tehty, onkin niin, että kuningatar olen MINÄ, emäntä. Minulla on kaksi prinsessaa, alamaista, jotka saavat irrotella ja nauttia elämästä. Ajatustyötä on tehty myös treenien suhteen - kipinä taisi taas lähteä Paulan tokokurssilta, jossa vihdoin sain tukea ajatukselle, että treeneissä pitää olla ensisijaisesti hauskaa. Ei pilkunviilausta, vaan tehdään eri juttuja joka kerta. Emännän pitäisi oikeasti alkaa suunnitella treenejä ja pohtia miten niistä tehdään hauskoja ja vetää itsekin täysillä treeneissä. Lilli toimii nimittäin parhaiten, kun sen vetää ihan täysille kierroksille! Ja sitä on hyssytelty ja oltu vaisuja treeneissä neljä vuotta... Mutta aina oppii uutta. Tarulle suuri kiitos tehdystä työstä (koiran ja) emännän kanssa. Ja kiitos luottamuksesta, että sain luotsattavakseni sen maailman ihanimman pennun!
"All we have to decide is what to do with the time that is given to us." -Gandalf-
